Tarjosin kahdelle sukulaisvieraalleni teeruusukkeesta
haudutettua teetä. Kyseessä oli siis kevyesti maustettu kiinalainen vihreä tee,
Asia Lemon. Hopeanhohtoiset kärkilehdet on sidottu kukan muotoon. Lisämakua
antaa limelehtien hienostunut sitruunankukkainen aromi.
Teeruusukkeiden avautumisen rentouttavasta katselemisesta
olenkin jo kirjoittanut aiemmin, joten keskityn tässä ennemmin makuarvioon.
Haudutusaika on 4-10 minuuttia. Itse pitäydyin taas
tutussa säännössä, jonka mukaan tee on valmista juotavaksi, kun kukka on
avautuneena laskeutunut kannun pohjalle. En poistanut kukkia vaan annoin niiden
jäädä lasipannun pohjalle ja lisäsin kahdesti uudet haudutusvedet kukkien
päälle; näistä tosiaan saa monta kaatoa.
Minun on ollut hiukan vaikea arvioida oikeaa teen määrää.
Lisäsin toisen ruusukkeen pannuun sen jälkeen, kun totesin vieraineni teen
olevan melkoisen laimeaa yhdellä kukalla. Ja kaksi ruusuketta olikin oikeampi
määrä.
Teemaistelijani kiittelivät hyvää tuoksua eikä makuakaan
valitettu.
Itse pidän kovasti Ystävyyden ruusun mausta. Se ei ole
kitkerä, vaan lempeä ja hellä. Tämä on sellainen tee, jota voi juoda useita
kupillisia peräkkäin, mausta tulee mieleen tyyni kesäpäivä kun ei ole liian
kuuma. Tällaisen ystävällisen ja selkeän maun luulisi olevan useimpien mieleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti