sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Chamraj, Mansikka-vanilja vihreä lehtitee

On vierähtänyt monta kuukautta edellisestä blogikirjoituksestani. Uusia teemakuja olen maistellut hyvin harvakseltaan, sillä olen yrittänyt saada kaappini vanhaa varastoa käytettyä. Uusia teehuonevierailuja tässä välissä on ollut yksi, josta voisin kirjoittaa oman tekstinpätkän, mikäli palaan paikalle uudestaan kameran kanssa.



Tänään minulla oli sopivasti aikaa, kamera ladattuna ja edessäni avaamaton Forsmanin teesekoituspussi, jotta sain pitkästä aikaa syntymään blogikirjoituksen. Testauksen kohteena oli siis Forsman Tean vihreä tee, jota on maustettu vaniljalla ja mansikalla. Kyseessä on ilahduttavasti reilun kaupan tuote, joka on kotoisin Intiasta, Chamrajn viljelmältä Nilgiristä. Mansikan ja vaniljan lisäksi mausteena on käytetty ruusun terälehtiä.



Kuivan teen tuoksu on ennen kaikkea vihreän teen tuoksu, mansikka ainoastaan häivähtää taustalla. Haudutetun juoman tuoksu on lempeä ja kutsuva.

Vaikka sekoitus mansikka-vanilja kuulostaa houkuttelevalta, ei kumpikaan mainituista maistu haudutetussa juomassa. Ystävänikään ei tuntenut vaniljan tai mansikan makua, kun häntä asian tiimoilta haastattelin. Mansikka- ja vaniljaöljyä olisi voinut lisätä sekoitukseen paljon rohkeammin. Tavallisena vihreänä teenä tämä kyllä toimii ihan kelvollisesti.