torstai 18. huhtikuuta 2013

Mansikka Sen Cha: Vihreä lehtitee


Olin hiukan skeptinen, kun poimin avaamattoman Forsmanin Mansikka vihreä tee-pussin hyllyltäni, sillä kaikki mansikkateet eivät ole hyviä, mutta yllätyin todella positiivisesti! Forsmanin valikoimiin kuuluu useita mansikka-aiheisia teesekoituksia, joista vihreä tee pohjaisia ovat ainakin Kesäheila, Mansikkapilvi, Chamraj sekä maistamani Mansikka Sen Cha. Valitsin teemyymälästä Sen Chan, koska kaksi ensin mainittua sisältävät paljon muitakin mausteita, ja Chamraj mansikan lisäksi voimakasta vaniljaa, jolloin arvelin liian monen maun sotkevan koko sekoituksen. Mutta koska tämä maistelu oli niin iloinen yllätys, taidan seuraavalla kerralla kokeilla ”jälkiruokatee Mansikkapilveä” tai ”Kesäheilaa”, jossa mausteena on lisäksi mm. luumua.
 


Tällä kertaa maisteltu laatu oli siis vihreä kiinalainen Sencha, joka on maustettu villimansikkaöljyllä, mansikanlehdillä sekä ruusun terälehdillä. Kuivalla teellä on voimakas vihreän teen tuoksu, joka vain häivähtää makeasti mansikalle.

Tee oli niin hyvää, että join sitä loppujen lopuksi kolme haudusta (kolme mukillista siis, kolme pannua olisi ehkä ollut yksinään latkittuna jo vähän liikaa ;)). Mansikan maku laimeni hieman joka haudutuksella, mutta pidinkin tässä sekoituksessa nimenomaan siitä, ettei mansikka ollut liian päällekäyvä.
 


Ensimmäinen haudutus oli kolmen minuutin pituinen ja arvioin tässä siitä syntynyttä kokemusta.
Tee tuoksuu haudutettunakin hyvälle: kevyesti mansikkaiselle, mutta se ei peitä vihreän teen omaa tuoksua alleen.

Ja maku on erinomainen! Se on ihanan pehmeä, kieltä hivelevä. Tee tuntuu hyvältä koko suussa, mieleen tulee silkkikankaan kosketus. Mansikasta maistuu vain aavistus, mutta voimakkaampaa sävyä en kaipaisikaan. Tämä taitaa olla paras tähän asti maistamistani Forsmanin teesekoituksista ja pääsee muutoinkin suosikkiteideni listalle.

 


5 kommenttia:

  1. Ite olen tykännyt Forsmanin Nukkumatti-rooiboksesta, joka tuoksui ihan tuttifrutille pussissaan. :) Enää en kyllä ole sitä nähnyt missään vain myytävän, sääli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska nimi sekoituksella! Ilmeisesti isitä sai hyvät unet. Harmi, jos sitä ei enää valmisteta, olisi ollut mielenkiintoista päästä nuuhkaisemaan rooibosta, joka tuoksuu tuttifrutille.

      Poista
  2. Voi luoja miten hyvältä kuulostaa, taidankin tietää mitä teetä ostan seuraavaksi! Ihanaa että joku kirjoittaa tällaista blogia, saa hyviä ideoita :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentistasi! :) Tämä Forsmanin Mansikka on kyllä kokeilemisen arvoinen, suosittelen!

      Nyt ei ole tullut vähään aikaan maisteltua uusia makuja, joten blogi on elänyt hiukan hiljaisempaa vaihetta. Mutta kunhan saan entiset teevarastoni hupenemaan, niin sitten taas lähtee. ;)

      Poista
  3. Et ole kirjotellut pitkään aikaan :( kysyisin kuitenkin, että minkä asteista vettä tähän teehen käytit? Itse laitoin n 80 asteiseen veteen ja pidin kolme minuuttia, mutta makua en saanut esiin toisin kuin ilmeisesti sinä sait.

    VastaaPoista