sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Chamraj, Mansikka-vanilja vihreä lehtitee

On vierähtänyt monta kuukautta edellisestä blogikirjoituksestani. Uusia teemakuja olen maistellut hyvin harvakseltaan, sillä olen yrittänyt saada kaappini vanhaa varastoa käytettyä. Uusia teehuonevierailuja tässä välissä on ollut yksi, josta voisin kirjoittaa oman tekstinpätkän, mikäli palaan paikalle uudestaan kameran kanssa.



Tänään minulla oli sopivasti aikaa, kamera ladattuna ja edessäni avaamaton Forsmanin teesekoituspussi, jotta sain pitkästä aikaa syntymään blogikirjoituksen. Testauksen kohteena oli siis Forsman Tean vihreä tee, jota on maustettu vaniljalla ja mansikalla. Kyseessä on ilahduttavasti reilun kaupan tuote, joka on kotoisin Intiasta, Chamrajn viljelmältä Nilgiristä. Mansikan ja vaniljan lisäksi mausteena on käytetty ruusun terälehtiä.



Kuivan teen tuoksu on ennen kaikkea vihreän teen tuoksu, mansikka ainoastaan häivähtää taustalla. Haudutetun juoman tuoksu on lempeä ja kutsuva.

Vaikka sekoitus mansikka-vanilja kuulostaa houkuttelevalta, ei kumpikaan mainituista maistu haudutetussa juomassa. Ystävänikään ei tuntenut vaniljan tai mansikan makua, kun häntä asian tiimoilta haastattelin. Mansikka- ja vaniljaöljyä olisi voinut lisätä sekoitukseen paljon rohkeammin. Tavallisena vihreänä teenä tämä kyllä toimii ihan kelvollisesti.
 
 


2 kommenttia:

  1. Chamraj on luonnostaan aika voimakas laatu joten ei ihme että mausteet kalpenevat sen rinnalla. Sen ominaismaku on hieman... savuinen?

    VastaaPoista
  2. Aww thanks! I am completely agree with you, I am an amazing fan of your site,

    genuine guard post Keep making such stunning post,

    Pest Control Services in Jaipur:

    Are you troubled with cockroaches, mosquitoes, ants, insects, lizards in the house? These insect-moths not only spoil your beautiful house and furniture but also threaten your health.

    Thanks for sharing.



    Pest Control in Jaipur



    Regards

    Sameer

    VastaaPoista