Lämpimät kesäpäivät
alkavat olla takana päin. On aika kaivaa teepannu esiin ja nauttia illan
viiletessä kuppi kuumaa.
Sain tuliaisiksi
Budapestistä pienen pussillisen vihreää teetä. Tee on luultavasti kauhottu
pussiin isommasta astiasta, sillä pussukan kyljessä ei näy mitään muuta
informaatiota kuin tarralapulle tulostettu nimi. Villi veikkaukseni on, että
kyseessä on japanilainen tee, minkä päättelin paitsi nimestä, myös tuoksusta,
joka muistuttaa pitkälti maistamiani japanilaisia vihreitä sencha-teitä.
Minulla oli makutuomareina
itseni lisäksi kaksi ystävääni.
Kuivan teen tuoksu on siis
selvästi japanilainen, omasta mielestäni hiukan tunkkainen, mutta kaverini
olivat haistavinaan punapensasmaisuutta ja jopa hedelmäisyyttä.
Haudutin teen 70
asteisessa vedessä, kolmen minuutin ajan.
Kuiva tee oli hyvin hienojakoista, mukana oli neulasmaisia sattumia.
Tämä aiheutti ongelmia haudutuspannun kanssa. Osasin ennustaa, että lasipannuni
siivilä menisi tukkoon näin jauhomaisesta purusta, joten otin tilalle toisen teepannuni,
jonka siivilä on muovia ja omaa erilaiset rakoset. Temppu ei kuitenkaan auttanut
ja myös muovinen sihti meni tukkoon. Jos joku osaa antaa vinkkiä, miten hauduttaa
pannullinen hienojakoista teetä, saa kertoa.
Valmiin juoman tuoksu on levämäinen,
vieraitteni mukaan tee tuoksui kuivana paremmalta.
On mahdollista, että
minulla meni sihdin tukkeutumisen takia vesi/tee-suhde pieleen, sillä juomasta
tuli kitkerähköä. Maku oli joka tapauksessa voimakas, hyvin läpitunkeva. Tämä
ei tunnu kepeältä seurustelujuomalta vaan ennemmin hiljaisuutta ja keskittymistä
vaativalta kupposelta.
Tämä laatu ei saanut
koemaistelussa suurta suosiota osakseen kovin voimakkaan olemuksensa takia.
Suosikkijapanilaiseni on siis edelleen fancy sencha.
