keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Jäätee - hedelmäjuoma


Teeblogini on elänyt hiljaiseloa kuukauden ajan uusien makukokemusten ja teehuonekokemusten vähyyden takia. En takaa valtaisaa päivitysvyöryä kesäkuullekaan, mutta jotain uutta maisteltavaa kaapista vielä löytyi!

Kuuman kesäpäivän maistelukohteena on Forsmanin Jäätee -hedelmäjuoma. Ja, jälleen kerran, kyseessä ei ole nimestään huolimatta tee vaan kofeiiniton hauduke.

 
Pakkauksessa ei ollut haudutuslämpötilaa. Koska kyseessä on kofeiiniton hedelmähauduke, olisin voinut kaataa purujen päälle vaikka kiehautettua vettä, mutta päädyin kuumentamaan veden 80 asteeseen. Haudutusaika oli 10 minuuttia, jonka jälkeen jätin kuppini jäähtymään –jääkaappiin muki pääsi vasta kun se oli selvästi viilentynyt.
Haudukepussin ohje kehottaa makeuttamaan juoman ennen kylmään siirtämistä, mutta en tahdo sotkea juoman makua hunajalla tai sokerilla.

Olin tyytyväinen, että sekoitus koostui isoista sattumista.
 
Tuoksu: Kivan hedelmäinen. Aiemmin maistamani mansikkajuoma tuoksui selvästi mansikalta, mutta tässä Forsmanin sekoituksessa haistaa monia erilaisia hedelmiä. Olin erottavinani ainakin appelsiinin, mansikan ja papaijan. Etsin tuoksutteluni jälkeen tarkemman tuoteselosteen netistä ja sekoitus pitää sisällään näitä kaikkia ainesosia: kuivattua ruusunmarjaa, korinttia, ananasta, hibiscusta, papaijaa, omenaa, pionin terälehtiä ja mansikkaöljyä. Eli taisin sotkea nenässäni ananaksen ja appelsiinin keskenään.
Valmiin teen tuoksussa erottuvat parhaiten ruusunmarja ja mansikka.

 
Valmis juoma on kirkkaan viininpunaista. Litkin juomaa jääkaappilämpöisenä ja se oli varsin hyvää. Maku ei ole kirpeä vaan lempeän raikas, mansikka maistuu valmiissa juomassa eniten. Tätä laatua voisi hyvinkin valmistaa kannullisen ystäville kesäillan viettoon, kunhan muistaa varata tarpeeksi aikaa juoman jäähdyttämiseen –kesähelteellä kannullinen kuumaa vettä ei ihan heti viilene.